Thursday, March 26, 2009

Anni ja Hanna riehuu

Käytiin Hannan kanssa hakemassa peräkärryä lainaan muuttopuuhia varten. Videokameraa ei tullut mukaan, mutta kännykällä kuvasin tämän pätkän Annin ja Hannan riehunnasta. Oskarista ei tullut nyt videota, mutta hyväntuulinen mies oli, kovasti kuolasi. 

Tuesday, March 24, 2009


Vielä kuva Annista tutkimassa kasveja Tampereella muorilassa. Annin suuri esikuva tässä harrastuksessa on Hemuli.





Meidän elämä on niin touhua täynnä, että blogiin kirjoittelulle ei tunnu jäävän aikaa. Anni ja Oskari harrastavat äidin kanssa ulkoilua, perhekerhoilua, värikylpyä ym. Oskari täyttää ylihuomenna 3 kk ja neuvolaankin mennään pitkästä aikaa huomenna. Oskari osaa jo hymyillä ja jutella ihanasti, ja omat kädet sekä lelut esimerkiksi lelukaaressa alkavat kovasti kiinnostaa. Anni hoitaa Oskaria edelleen mielellään. Annin kanssa on aloitettu ulkona pyöräilykausi ja eilen Anni polki jo noin 2,5 kilometriä äidin työnnellessä Oskaria vieressä. Kuvat on otettu viimeisen 1,5 kuukauden aikana.

Sunday, March 8, 2009

Muumilaulua vähän sinne suuntaan


Siilinjärvellä entisellä tietokoneellani kuvattu pätkä, jossa Anni tapailee muumilaulua musiikin tahtiin. Löytyy myös Youtubesta tästä linkistä. 

Videota eilispäivältä


Olen (minä Paavo )taas kulkenut vaivaannuttamassa kaikkia sohimalla ympäriinsä videokamerallani. Kuitenkin. Yllä siis kymmenen minuuttia sekalaisia pätkiä eiliseltä. Ei musiikkia sotkemassa, että kuulee vähän miten Anni nykyään puhuu, ja millaisia ääniä Oskari päästelee.

Eipä muuta. Annia annoksensa kaipaavat voivat katsella videota. 

Thursday, March 5, 2009

Paavon kuvaamia videopätkiä musiikin tahtiin.

Tein tämmöisen pikkuvideon, jossa on kuvaamiani pätkiä People Getting Punched Just Before eating. Pääasiassa kahdesta viimetapaamisesta, mutta lopussa pikku pätkä ajalta, jolloin Anni oli paljon paljon pienempi, opetteli vielä kävelemään. 

Tuesday, March 3, 2009

Oskari syntymäpäivänään






Laitan nyt kännykästä kuvia Oskarista vastasyntyneenä. Oli vielä vähän erinäköinen poika tuolloin. Ja muita kuvia mitä tuli otettua, kun käytiin katsomassa. En nyt muista käytiinkö heti syntymäpäivänä vai vasta seuraavana, mutta ei se vanha mies vielä ollut kun kuvat on otettu.

Monday, March 2, 2009

Pikkuveli ja isosisko


Pitkän pitkän tauon jälkeen blogi on jälleen herännyt eloon. Kiitos tästä kuulunee sille, että Annista tuli reilu 2 kk sitten isosisko. Tapaninpäivänä 26.12.2008 meidän perheeseen syntyi pikkuprinssi, 53 cm ja 3516 g ja hän sai tammikuun lopussa nimekseen Oskari Johannes. Annin ja Oskarin yhteiselo on alkanut hienosti. Anni on reipas huolehtivainen ja auttavainen isosisko ja Oskari puolestaan tyytyväinen poikavauva. Äiti nauttii siitä, että saa lomailla kahden rakkaan pienokaisen kanssa!

Kuvia Paavo Enon kännykästä






ämä kuvat ovat minun kännykästä. On tullut otettua, kun Annin kanssa olen ollut liikkeellä. Uimahallissa oltiin katsomassa Marian uintikisoja ja Anni sai tikkarin. Minun Kaukovainion asunnon pihamaallakin ollaan puuhailtu. Limingassa ollessa Anni tykkää näytellä "Annin autoa" ja viimeisin innostus on Hop Lopissa käynti Kaakkurissa, jossa varsinkin leluautolla ajaminen miellyttää.  Monesti on kiva mennä ajelulle Hop Lopin pehmolelupandakarhun kanssa.

Oskari kääntyy


Tämän videon kuvasi Paavo-eno Nokia E70 kännykällään viime perjantaina Siilinjärvellä. Kommenteissa voit esittää arvelusi siitä, että keneltä tai miltä Oskari näyttää. Koitanpa lisäillä jotain muutakin videota, kuvia ja kertomuksia myöhemmin.